Joulun 2024 ja vuodenvaihteen lomailut
Lomailen: Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!
Mainostoimisto JaNetti, Kangasniemi
Monipuoliset mainontapalvelut asiakkaiden toiveiden ja tarpeiden mukaan.
Lomailen: Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!
Pidän tuttuun tapaan kesälomat useissa parin päivän pätkissä loppukesällä/alkusyksystä. Loma-ajat: Noina päivinä en pääsääntöisesti ole töiden merkeissä tavoitettavissa. Sähköpostin luen kyllä jokaisena lomapäivänäkin ainakin kerran päivässä, puhelimitse ei kannata tavoitella.
Olen joululomalla keskiviikosta 22.12. alkaen. Töiden merkeissä tavoitat jälleen maanantaina 3.1.2022. Loppiaisena 6.1.2022 sekä perjantaina 7.1. pidän myös vapaapäivät. Loma-aikaan luen sähköpostia satunnaisesti, puhelimitse en ole työasioissa tavoitettavissa. Ihanaa Joulun aikaa ja onnellista uutta vuotta!
Pidän lomat pidennettyinä viikonloppuina, tämä on hyväksi havaittu systeemi tälle yrittäjälle – ei vaadi suuria järjestelyjä, eikä vaikuta esimerkiksi lehtimainostöihin. Muistathan kuitenkin laittaa kaikki työtoimeksiannot hyvissä ajoin ja mieluiten sähköpostitse. Esimerkiksi lehtimainoksista minulla olisi hyvä olla tieto ja aineistot vähintään 4-5 arkipäivää ennen deadlinea. Kesälomailen seuraavan kaavan mukaisesti: Elokuussa lomailen torstait ja perjantait Syyskuussa perjantait […]
Olen jouluvapailla ke 23.12.2020 – su 3.1.2021.
Tämän kesän lomajaksot ovat tuttuun tapaan lyhyitä, eivätkä ne vaikuta esim. lehtimainostöihin. Muistattehan kuitenkin laittaa työtoimeksiannot hyvissä ajoin ja mieluiten sähköpostitse. Esim. lehtimainostoimeksiannot vähintään 4-5 arkipäivää ennen deadlinea. Lomailut menevät suunnilleen seuraavan kaavan mukaisesti: Heinäkuussa lomailen kaikki perjantait Elokuussa lomailen kaikki torstait ja perjantait. Syyskuussa lomailen kaikki perjantait. Lisäykset ja muutokset mahdollisia. Lomapäivinä en ole tavoitettavissa puhelimitse, enkä lue sähköpostia.
Jouluperinteisiini kuuluu korttikuvan ottaminen. Kuvassa mannekiinina toimivat omat lemmikit, tällä kertaa oli 7 kuukauden ikäisen Peppi-beaglen vuoro. Välillä kuvan ottaminen on hyvinkin haastavaa, mutta Pepin kanssa se oli (ihme kyllä) äärimmäisen helppoa. Tiedoksi vielä tässäkin postauksessa: olen lomalla pe 20.12. – ke 1.1., eli töiden merkeissä tavoitettavissa jälleen torstaina 2.1.2020. Luen satunnaisesti sähköpostia loman aikana […]
Olen joululomalla pe 20.12.2019 – ke 1.1.2020. Töiden merkeissä tavattavissa siis torstaina 2.1.2020. Huomioithan tämän jo ennakkoon, mikäli Sinulla on lomajaksolla tai välittömästi sen jälkeen deadlinessa olevia lehtimainos- tms. työtoimeksiantoja. Ihanaa Joulun aikaa ja onnea tulevaan vuoteen!
Seuraa virallinen syyslomatiedote 2019: En pidä varsinaista syyslomaa, mutta toisinaan olen poissa töiden äärestä arkisinkin esimerkiksi metsästys- ja koiraharrastusten parissa. Oman yrittäjyyteni yksi hyvistä puolista on työajan joustavuus: töitä voi tehdä mihin vuorokaudenaikaan hyvänsä ja monesti aloitankin anivarhain, aamuihminen kun olen. Tilanteen vaatiessa teen töitä myös iltaisin ja viikonloppuisin mahdollisia ruuhkia purkaen tai viikolla tapahtuneita […]
Heinäkuussa pidin pari lomapäivää, loput säästin elo-syyskuulle, jolloin metsässä on paaaljon kivaa tekemistä… Pistäthän työtoimeksiannot mahdollisimman hyvissä ajoin tulemaan! Esim. lehtimainosaineistot olisi hyvä saada vähintään 4-5 arkipäivää ennen deadlinea. Toimeksiannot mieluiten sähköpostitse, vastaan Sinulle heti kun olen koneen äärellä töiden merkeissä. Loput ”kesäloma”päivät:to-pe 26.-27.9.2019