Vuosikokous järjestettiin Eräveikkojen majalla sunnuntaina 22.5. klo 17.
Kokouksessa käsiteltiin sääntöjen määräämät vuosikokousasiat. Uusiksi jäseniksi hyväksyttiin neljä henkilöä.
Vuosikokous järjestettiin Eräveikkojen majalla sunnuntaina 22.5. klo 17.
Kokouksessa käsiteltiin sääntöjen määräämät vuosikokousasiat. Uusiksi jäseniksi hyväksyttiin neljä henkilöä.
Eräveikkojen hirvijahti päättyi vuoden 2021 osalta marraskuun 7. päivänä eli metsästysviikonloppuja kertyi viisi. Saaliiksi saimme alkuperäisen kiintiömme mukaiset kolme aikuista ja kolme vasaa eli käytimme 4,5 pyyntilupaa. Pankkilupia emme hakeneet.
Hirvipeijaiset järjestettiin Männistön majalla lauantaina 13.11.2021. Peijaisissa kävi 62 ruokailijaa nauttimassa Kangasniemen Juhla- ja Pitopalvelun valmistamista maittavista herkuista.
Joukkuekisan voiton vei Synsiön metsästysseura 292 pisteellä. Toiseksi sijoittui Makkolan Erä- ja Kalaveikot (272 pist.) ja kolmanneksi Läpsyöstin Eränkävijät (268 pist.). Eräveikot oli lopputuloksissa sijalla 16 (213 pist.). Kisaan osallistui 19 seuraa.
Henkilökohtaisen kisan voiton vei Kaihlamäen Erän Vesa Hokkanen (alkusarja 66 pist., ratkosarja 47 pist.). Toiseksi sijoittui Visa Laitinen (Synsiö, 65/56 pist.) ja kolmanneksi Tuomo Ylönen (Kutemajärvi, 64/59 pist.).
Eräveikkojen edustajien tulokset henkilökohtaisessa kisassa:
Kokouksessa päätettiin mm. seuraavista asioista:
Koronaepidemian aiheuttamien kokoontumisrajoituksien vuoksi Eräveikkojen vuosikokous järjestettiin hieman normaalia myöhemmin.
Kokouksessa käsiteltiin sääntöjen määräämät asiat, kuten tilit, toimintakertomus 2020, toimintasuunnitelma 2021 sekä tulo- ja menoarvio. Kokouksessa hyväksyttiin yksimielisesti myös kaksi uutta jäsentä seuraan.


Kangasniemeläiset metsästysseurat ampuvat kukin vuorollaan vuosittain yhden hirven, jonka lihat myydään ja tuotot lahjoitetaan paikallisille sotaveteraanijärjestöille (Kangasniemen Rintamaveteraanit ja Sotainvalidit). Tänä vuonna ”veteraanihirven” metsästämisvuoro oli 70. toimintavuottaan viettävällä Kangasniemen Eräveikot ry:llä ja otimme tehtävän suurella kunnioituksella vastaan.
Hirvi kaadettiin sunnuntaina 15.11. hienon jahdin päätteeksi Haarajoelta. Sen ampui Miska Laitinen, jolle kaato oli jo kolmastoista. Hyvän esityön teki Miskan ja hänen perheensä jämtlanninpystykorva Hani.
Hirvi oli nelipiikkinen uros, jonka teuraspainoksi punnittiin 155 kiloa. Näin ollen paikallisten metsästysseurojen (21 seuraa) lahjoitus veteraanijärjestöille on siis yli 1000 euroa!
Uskomattoman upea yhteensattuma oli, että ”veteraanihirven” kaato sattui juuri seuran 70-vuotisjuhlapäiväksi – Eräveikkojen perustamispäivä on 15.11.1950. Tämä oli hieno tapa juhlistaa merkkipäivää!
Eräveikkojen hirvijahti käynnistyi 10.10.2020. Ensimmäisen viikonlopun saalis oli yksi uroshirvi.
Paukkusuolla 12.9. järjestetyissä mestaruuskisoissa lajeina oli hirvi ja haulikko.
| Pisteet | Seisovat | Liikkuvat | ||
| 1 | Markku Reinikainen | 63 | 10 10 10 | 10 8 10 5 |
| 2 | Miska Laitinen | 63 | 10 10 10 | 10 8 8 7 |
| 3 | Ari Teittinen | 58 | 10 8 5 | 9 10 10 6 |
| 4 | Sauli Minkkinen | 50 | 9 8 7 | 8 4 5 9 |
| 5 | Lassi Tiihonen | 50 | 10 10 9 | 4 4 9 4 |
| 6 | Jari Ignatius | 50 | 10 9 9 | 10 6 6 – |
| 7 | Ilkka Pylvänäinen | 46 | 9 9 8 | 8 7 – 5 |
| 8 | Jyrki Laitinen | 42 | 10 10 8 | 9 – 3 2 |
| 9 | Jaana Laitinen | 40 | 9 9 7 | – 5 8 2 |
| 10 | Mauri Hokkanen | 28 | 5 4 4 | 2 – 7 6 |
| 11 | Jorma Suutarinen | 25 | 7 – – – | 4 – 8 6 |
| 1 | Ari Teittinen | 18 |
| 2 | Lassi Tiihonen | 17 |
| 3 | Ilkka Pylvänäinen | 17 |
| 4 | Jaana Laitinen | 13 |
| 5 | Miska Laitinen | 7 |
| 6 | Jyrki Laitinen | 6 |
| 7 | Jari Ignatius | 6 |
| 8 | Mauri Hokkanen | 6 |
| 9 | Sauli Minkkinen | 4 |
Joukkuekisan voiton vei Makkola 284 pisteellä. Eräveikot jäi tällä kertaa sijalle 14 yhteistuloksella 225.
Joukkuekisan tulokset:
| 1 | Makkolan EKV | 284 |
| 2 | Synsiön ms. | 275 |
| 3 | Puulan Erä | 264 |
| 4 | Kutemajärven ms. | 263 |
| 5 | Salmenkylän ms. | 253 |
| 6 | Paappalan ms. | 250 |
| 7 | Vaimosniemi | 248 |
| 8 | Hokan ms. | 239 |
| 9 | Läpsyöstin Eränkävijät | 237 |
| 10 | Sulkulan Erä | 237 |
| 11 | Kaihlamäki | 233 |
| 12 | Vuojalahti | 230 |
| 13 | Istruala | 226 |
| 14 | Eräveikot | 225 |
| 15 | Kokonkylä | 218 |
| 16 | Ruokomäki | 214 |
| 17 | Paukku | 213 |
| 18 | Luusniemen Erä (4 osallistujaa) | 181 |
| 19 | Harjunmaa-Rauhajärvi | 175 |
Henkilökohtaisen kisan tuloksia Eräveikkoja kisassa edustaneiden jäsenten osalta:
Henkilökohtaisen kisan voiton vei 11. kerran Kutemajärven metsästysseuraa edustanut Tuomo Ylönen tuloksella 63 (ratkosarjassa 53). Kilpailuun osallistui 142 metsästäjää.
Suomen riistakeskukselle on tehtävä lakisääteinen saalisilmoitus metsäkauriista, villisiasta, hilleristä ja metsähanhesta. 1.8.2020 alkaen ilmoitus on tehtävä myös haapanasta, jouhisorsasta, heinätavista, lapasorsasta, punasotkasta, tukkasotkasta, haahkasta, allista, tukkakoskelosta, isokoskelosta sekä nokikanasta.
Edellä mainituista eläimistä saalisilmoitus on tehtävä seitsemän vuorokauden kuluessa eläimen pyydystämisestä.
Kätevimmin ilmoitus hoituu kirjaamalla saalis Oma riista -palveluun mobiilisovelluksella saaliin kaatopaikalla.
Ohjevideo: https://www.riistainfo.fi/videot/lakisaateinen-saalisilmoitus-oma-riista-verkkopalvelussa/
Eräveikot avustivat Kutemajärven Metsästysseuraa lauantaina 8.8.2020 riistakolmiolaskennassa. Laskenta tehtiin helteisessä kelissä ja havaintoja kolmiosta kertyi yhteensä 14 (pyitä, teeriä ja lehtokurppa).

Katso myös: Riistakolmiot.fi
Kangasniemen Eräveikkojen talvikokous jouduttiin siirtämään koronaepidemian vuoksi. Se järjestettiin samanaikaisesti kesäkokouksen kanssa Männistön majalla sunnuntaina 26.7.2020.

Kokous käynnistettiin seuran 70. juhlavuoden kunniaksi täytekakkukahveilla. Samalla nostettiin malja niin ikään 70 vuoden iän saavuttaneelle seuran aktiivijäsenelle, Lassi Tiihoselle.
Kokouksissa käsiteltiin sääntöjen määräämät asiat, kuten 2019 toimintakertomus, 2020 toiminta- ja riistanhoitosuunnitelma, kirjanpito, tulo- ja menoarvio, saaliskiintiöt sekä henkilövalinnat.
Johtokunta valittiin jatkamaan entisellä kokoonpanolla ja myös jaostojen vetäjät päätettiin pitää samoina. Ajantasaiset rauhoitusalueet ja saaliskiintiöt löydät täältä.
Vieraskortin hinnaksi päätettiin 10 €/vrk, kiintiöllisissä lajeissa saalis isännän/emännän kiintiöstä. Jäsenen vieraana pienpetoja metsästäviltä ei vieraskorttimaksua peritä. Myös mahdolliset suurriistajahdit Eräveikkojen metsästysalueilla eivät edellytä vieraskortin lunastamista.
Lisäksi kokouksessa mm. hyväksyttiin yksi jäsenanomus ja kerrottin, että seuran alueella tapahtuvaan riistaruokintaan on hankittu runsain määrin lisää hernettä.
Kokouksessa myös palkittiin Miska Laitinen vuoden 2019 parhaana ampujana ja Urpo Neuvosen karjalankarhukoira Käsimäen Hopi sai seuran parhaan metsästyskoiran tittelin viime vuoden ansioistaan.
Katso myös: hirvikokous 2020